Pesäkuusi Picea apies Nidiformis on myös eräs havusuosikkini. Pidän kovasti sen tuuheasta, pyöreähköstä ja matalasta kasvutavasta. Valitettavasti sitä kasvaa tällä hetkellä vain kolme yksilöä pihassamme, mutta aion hankkia sitä lisää tulevaisuudessa niin hyviä kokemuksia minulla siitä on.
Ensimmäinen hankkimani pesäkuusi on ollut pihallamme ihan puutarhan alkuajoista lähtien. Se kotiutui heti hyvin kasvupaikalleen, eikä ole  pahemmin pahastunut edes talvisista lumikuormista harteillaan.

Istutin uuden vauvakuusen tänä kesänä pihalammikon reunuspenkkiin kiven kupeeseen. Jännitän miten se tulee selviytymään, sillä toissa kesänä paikan valtasi todellinen myyräpopulaatio.
Hankimme heti ensimmäiset myyrähavainnot huomattuamme  aurinkoenergialla toimivat  korkeaääniset myyräkarkoittimet, mutta valitettavasti ne eivät tuottaneet toivottua tulosta, vaan jopa suoraan hälyttimen viereen ilmestyi pian myyrän tekemä kasa. Aika huvittavaa sinänsä.
Tulimmekin siihen johtopäätökseen, että kyseessä taitaa olla vesimyyrä, joka ei hälyttimestä piittaa tuon taivaallista.

Jos satut tietämään, jonkin hyvän ja toimivan ratkaisun vesimyyräongelmaan toivon että kerrot siitä minulle . Loukut, hajusteet ja karkottimet on jo kokeiltu.

Ensimmäinen Pesäkuuseni