Mieheni löysi yllättäen Teneriffalta tuomiemme maisemakorttien välistä pussin sinne unohtuneita Risiininsiemeniä, joita ostimme paikallisesta siemenkaupasta nähtyämme kauniita Risiini istutuksia siellä täällä kukkapenkeissä kasvamassa. Olen aina ollut vähän ennakkoluuloinen kasvia kohtaan sen myrkyllisyyden vuoksi ja olen edelleen sitä mieltä, että se ei kuulu missään nimessä ainakaan lapsiperheen pihalle kasvamaan. Meillä on jo aikuiset lapset eikä lapsenlapsiakaan vielä ole, joten taidanpa laittaa keväällä siemenet kasvamaan. Matkastamme on jo aikaa pari vuotta ja voi hyvin olla, että siemenet ovat jo menettäneet itävyytensä.

Kylvöaika on helmikuusta huhtikuuhun ja kukinta aika noin heinäkuusta syyskuuhun. Kukan väri on ruusunpunainen ja lehdet ova isot ja sormiliuskaiset. Kasvin korkeus on noin 150 senttiä .Risiini tarvitsee runsaasti ravinteita ja kosteutta. Kasvupaikkan pitää olla aurinkoinen. Risiinin voi istuttaa myös isokokoiseen astiaan.