Viime lauantaina haimme mieheni kanssa kaksi pilarituijaa ja neljä pallotuijaa läheiseltä puutarhalta.

Tuija Occidentalis pyramidalis compacta  on pilarimaisesti kasvava kartiotuija, jonka korkeus on 5-10 metriä.





Tuija odottamassa istutusta alapihan allasalueelle.



Istuttaessa kannattaa tehdä mullasta kaulus kasvin ympärille. Kastellessa vesi ei valu pois, vaan pysyy kasvin juurella.
Vettä kannattaa antaa istutuksen yhteydessä runsaasti noin 20 litraa. Päivittäinen kastelu vaikeuttaa juurten hapensaantia, joten liika kastelukaan ei ole hyväksi.
Säkkikangaspaakkutainta istutettaessa ohjeena on, että ensin paakku nostetaan istutuskuoppaan ja sitten sidokset taimen juurelta vasta avataan mutta kangasta ei poisteta.
Itse poistan varovasti kankaan pois kokonaisuudessaan, ettei juurien kasvu esty ja ne eivät ala kiertämään kehää. HUOM: tämä on ollut vain minun tapani tehdä asia. Itse kukin arvioikoon omalta kohdataan miten havunsa haluaa istuttaa.



Pallotuijat yhtä lukuunottamatta ovat vielä istuttamatta. Lajikkeina Tiny Tim ja Globosa