Miten kiihkeästi sitä on kesää odottanutkin ja nyt tuntuu että se on todella tullut, kun varjolämpötila huitelee kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella. Kuivaa vaan on ollut ja toivoisinkin jo kovasti sadetta, sillä vasta sateen jälkeen luonto todella herää, Allergisillekin se toisi helpotusta olotilaan. Puutarha alkaa olla aika hyvällä mallilla töiden suhteen ja kyllä niitä on riittänytkin. Aika iso työ on jo yksistään pihanurmikon haravointi puhumattakaan kukkapenkkien siistimisestä ja havujen leikkaamisesta. Perennansiemenet odottavat taimettumista taimilaatikoissaan sisätiloissa ja kesäkukat olen jo kaikki kylvänyt kasvimaalle ja täytyy vain muistaa suojata ne harsolla hallan uhatessa.

Kylvin laatikkoon kasvimaalle Neidonkukkaa, Iso-silkkikukkaa, Cosmoskukkaa (Rubensa ja Candy Stripe) sekä Kiinanasteria, Kehäkukkaa ja (kaksivuotista) Harjaneilikkaa ja Pioniunikkoa. Perennansiemenistä on kylvössä Ristikiä ( Red King ) Hehkuvarakkaus (Molten Lava) Syyspäivänhattua (Rudbeckia Goldstrum) Isokaunosilmää (Illigo), Isohelokkia, Lyyrasalviaa (Purple Vulcano) ja Punahattua ( White Swan)j Huoneenlämmössä on  hyvässä kasvussa aikaisemmin kylvetyt Kelloköynnös, Keisarin elämänlanka ( Split Second) ja Tuoksuherne (Royal Rose) Juurakoista on perennapenkkiin istutettu Päivänliljaa ( Hemerocallis Stella d Oro) Iris sibirica (Blue King) Liljaa ( Nerine Bowdenii Rose), Saksankurjenmiekkaa (Blue) Agileijaa, kaksivuotista Salkoruusua, Kruunuvuokkoa ja Liljaa ( Oriental x Trumpet  Jellow.) Daaliat pitää vielä laittaa esikasvatukseen ja sitten osa suoraan penkkiin avomaalle.

Sain mieheltäni äitienpäivälahjaksi Matka Ursula Ledochowska (valkoinen) jalokärhön, sekä Kardynal Wyszynski ( loistavan punainen) jalokärhön. Itse hankin vielä kaksi Pink Fantasy jalokärhöä. Väri on ihana vaaleanpunainen. Meillä on ollut tapana mieheni kanssa ostaa viime vuosina aina muutama kärhö, sillä mielestämme ne ovat todella kiitollisia kasvatettavia.Tärkeää on istuttaa paksujuuriset jalokärhöt tarpeeksi syvään. Vähintään 30 sentin syvyyteen. Kasvualustan syvyys saisi olla kokonaisuudessaan ihanteelliset 60-70 senttiä. Laitan kuopan pohjalle hyvää raviteikasta multaa ja juurenniskan ympärille soraa tai hiekkaa, joka suodattaa veden mahdollisimman nopeasti läpi ja näin vähennän lakastumistaudin vaaraa. Kärhöt tarvitsevat runsaasti ravinteita kukkiakseen kunnolla ja itse käytän melkeinpä pelkästään veteen sekoitettavaa täyslannosta. Kastelu on myös tärkeää, varsinkin istutuskesänä, jotta juuristo kehittyy tarpeeksi vahvaksi talvea vastaan.Olen menettänyt muutaman kärhön, varmaan juuri liian niukan kastelun takia. Lomaa näet vietämme mökillä usein juuri parhaimpaan ja kuumimpaan kesäaikaan ja kun mökki sijaitsee kaukana ei kastelemaan pääse tarpeeksi usein.